27.7.2012
Treenipuolella ollaan siirrytty kesäaikaan, mikä tarkoittaa meressä ajoa ja radalla käyntejä. Kesäravit ovat kuluneet vaihtelevien tuurien merkeissä vaikka välillä jo luultiin laukan muuttaneen meille asumaan. Ittiläiset pistettiin koteihinsa jalkavaivojen vuoksi, ja pari toivotonta tapausta on lähtenyt jatkojalostukseen.
Kärsämäelle on syntynyt kuusi varsaa, joista peräti viisi on orivarsoja. Lämminveristen varsojen sukutiedot löytyy hevoset>kauttamme myytävät hevoset-sivulta. Kaikki varsat ovat myynnissä!!
Olemme saaneet jälleenmyyntiin myös VELJEKSET WAHLSTÉNIN tuotteet. Ainakin aluksi pidämme vaatimatonta varastoa, mutta tuotteita tilataan tarpeen mukaan nopealla aikataululla. Lisäksi myynnissä on entiseen malliin Finish Line, Succeed sekä Fysio Healingin tuotteet- esimerkiksi Back On Track.
New Moon Stone ori 2012 (Force Within-Moonscape)
14.5.2012
Kesä saattaa sittenkin saapua Kuivaniemeen, täyttä varmuutta asiasta ei vielä ole :)
Raviurheilu näytti aurinkoisen puolensa Rovaniemellä lauantaina, kun Dancing Darkness voitti oman lähtönsä ja ensimmäisen starttinsa meidän väreistä juossut S.S. Elit oli lähtölaukan jälkeen vielä kolmas. Uutta starttia putkeen ensi viikon vaihteessa, kun meillä niin ikään totolähdössä debytoiva Wauhti-Wintiö starttaa Haapajärvellä ja em. tammat sitten maanantaina Rovaniemellä. Kaiken kukkuraksi Pinja ajaa ensimmäisen lähtönsä Vetepuffilla Virpan harkkareissa lauantaina!
Kärsämäellä on puolestaan ollut varsavilkas kevät. Casablanca S.I.R. ja Moonscape varsoivat orivarsat omasta Force Withinistä, ja Kosken Taru orivarsan Aurauksesta. Kolmea varsaa odotellaan vielä, saa nähdä jatkuuko oriputki..
Casablanca S.I.R. 1 pv ikäisen orivarsan kera 27.4.12
16.3.2012
Olemme tehneet jälleenmyyntisopimuksen myös Fysio Healingin kanssa. Siten esimerkiksi laadukkaat Eclipsen hoitotuotteet saa nyt kauttamme kilpailukykyiseen hintaan.
Tuotehinnastoa on päivitetty; Feet First, iso Iron Power-pullo ja iso purkki Apple-A-Day-jauhetta ovat saaneet uudet hinnat.
Hevosrintamalla on ollut hieman epäonnea. Rit Boon loukkasi jalkansa Rovaniemellä sunnuntaina, ja sen kanssa taidetaan nyt lyödä hanskat tiskiin, sen verran pahoilta vammat vaikuttavat. Dancing Darkness jätetään Leviltä pois. Ei auta kun odotella kevättä ja turvallisempia kilpakelejä (vaikka ainahan sitä voi onnettomuuksia sattua, jos niikseen tulee).
28.2.12
Tästä eteenpäin kuulumiset rullaavat uudesta vanhaan ylhäältä alaspäin, jotta viimeisten turinoiden lukeminen olisi helpompaa. Olen koittanut viime päivinä täydentää Finish Line- ja Succeed-tuotteiden tietoja sivuillemme, koska saimme ne jälleenmyyntiin. Ovat muuten tutustumisen ja kokeilemisen arvoisia lisäravinteita!
Vetepuffin talviturkki 2012
2.1.2012
Juhlapyhistä koitetaan selvitä arkeen..
DANCING DARKNESS voitti hienosti Oulussa 21.12., ja koittaa isompaa rahaa Bodenissa nyt torstaina 5.1. Muut tallin hevoset ovat erittäin vaiheessa, pitkin kevättä niitä pitäisi koelähtöihin tulla, ja jos Pinja jaksaa treenata, nähdään VETEPUFFkin jälleen radalla!
Nisse vauhdissa (tammikuussa 2012)
4.2.2012
Pakkasia pidellään, vaikka ne varmaankin pysyvät ihan pitelemättäkin.. Torstaina käytiin Bodenissa jälleen DANCING DARKNESSin kanssa, tuloksena montesta sija 4 Erika Laineen ajamana. Tulos olisi ollut todennäköisesti parempi ilman alun hässäkkää, jossa laukkaava hevonen vei Nissen matkassaan ulkoradoille ja takajoukkoihin. Onneksi siitä selvittiin kuitenkin ilman vammoja!
RIT BOON ja S.S. ELIT ehdittiin ilmoittaa jo starttiin ja kokeeseen, mutta pakkasen takia Oulun lounaat peruttiin. Seuraava yritys 12.pv Ylivieskassa - jos vain pakkanen sen verran lauhtuisi, että hevosia pääsisi liikuttamaan sitä ennen!
|